Olet tässä: Etusivu / Henkinen kasvu ja itsetuntemus / OPV vol. 13: Pohdintoja naamareiden tiputtamisesta ja sisäisen identiteetin omaksumisesta
OPV vol. 13: Pohdintoja naamareiden tiputtamisesta ja sisäisen identiteetin omaksumisesta

OPV vol. 13: Pohdintoja naamareiden tiputtamisesta ja sisäisen identiteetin omaksumisesta

Mitä tasapaino on? Miten sen löytää? Jouduin pitkään odottamaan parempaa hetkeä tämän artikkelin kirjoittamiseen. Nyt se sitten koitti. Syy odottamiseen on ollut oman elämäni muutokset sekä tarve saattaa loppuun vuosia kestänyt kriisi/muutosprosessi/initaatio. Olen viime aikoina joutunut tai päässyt pohdiskelemaan menneisyyttäni sekä käsittelemään niin keskeneräisiä kuin loppuunsaatettuja prosesseja. Muutin pari kuukautta sitten uudelle paikkakunnalle ja elämäntilanteeni on mahdollistanut minulle sen, että olen voinut ymmärtää menneisyyteni tapahtumia objektiivisemmin. Syy tähän on ollut elämän perusasioiden (hyvinvointia tukevien, kuten koti, talous, läheiset ihmissuhteet yms.) järjestyminen uomiinsa sekä uuden ammatin opiskeleminen, jotka ovat luoneet käytännönarkeen struktuuria.

Jo kesällä ymmärsin sen, että todellinen tasapaino on mahdollista ilmentyä ulkopuolelle vain jos se on myös sisäistä… Toisin sanoen, tasapaino, joka tulee ulkopuolelta, mutta ei ole sisäistä ei ole pysyvää vaan näennäistä. Tarvitsemme kuitenkin usein jonkun ulkopuolisen tekijän herättämään meidät oivaltamaan, mitkä elämän osa-alueet vaativat muutosta. Itselläni herätyksiä on tullut tähänastisen matkan aikana useita ja melko usein viestintuojana on ollut joku elämänkriisi tai haastava ihmissuhde.

Tasapaino on sitä, että pystyy pysymään omassa keskiössään tilanteessa kuin tilanteessa tiedostaen samanaikaisesti mm. omat mielenliikkeet, tunteet ja tämän lisäksi vielä käsittelemään tapahtumia, niihin takertumatta. Kuulostaa haastavalta eikö? Mutta sisäinen tasapaino ei ole mitenkään mahdotonta. Tasapainon nimittäin löytää työstämällä menneisyyttään ja raivaamalla sitä kautta oman keskiönsä itsellensä tietoiseksi.

Tasapaino on tässä ihmiskokemuksessa sitä, että me tunnistamme itsemme – todellisen itsemme ja sitä, että uskallamme olla sitä, mitä olemme. Silloin kun oma todellinen identiteetti on tunnistettu ja hyväksytty, niin myös keskiö on löytynyt. Keskiö on se paikka jossa on tyyntä, vaikka olisi millainen pyörremyrsky ympärillä. Se on se vankkumaton olotila, jonne voi mennä tarkastelemaan asioita tuomitsematta mitään. Se on pyyteetöntä rakkautta ja se eheä osa itseä, jota hyvin moni ei uskalla näyttää ulkopuolelle. Syy tähän, johtuu niin sukupolvilta toisille siirtyvistä kuin oman elämän aikana koketuista traumoista. Autenttinen identiteetti on keskiö ja se koostuu ihmisyyden useammasta tasosta, joista muodostuu minuuden peruspilari, joka on terve sisäinen lapsi Olen kirjoittanut artikkelin keskiön löytämisestä, joten jos haluat käydä sen katsastamassa, niin pääset siihen tästä.

Mietin kesällä paljon teemaa ”naamari” tai alterego, jota piisaa yhteiskunnassamme niin hitsinpimpulan paljon. Naamareita näkee päivittäin mediassa, erilaisissa palvelutilanteissa ja kohtaamisissa. Se miksi ja miten näitä naamareita on syntynyt johtuu siitä, että maamme ja ylipäätään tämä maailma sen traumatisoivineen tapahtumineen on pyrkinyt ylläpitämään järjestystä kaaoksen ja valheen; näennäisen hallinnan ja järjestyksen kautta. Ihmisiä on vuosi satoja pyritty sullomaan muotteihin mm. koulujärjestelmän, yhteiskuntaluokituksien avulla sekä egoistisella kontrollilla ja jos ei saada yksilöitä ruotuun, niin aiheutetaan hämmennystä. Ja, jotka eivät näihin muotteihin mahdu ja kyseenalaistavat asioita, joutuvat hyvin usein vaikeuksiin. Tämä on ollut hyvin pitkään näin.

Toisinajattelijoilla ja niillä joilla on toinen kyselykausi, miksi -vaihe, päällä on vaikeampaa. Pässi ei sopeudu lammasjoukkoon. Onneksi kuitenkin kaikella on syy ja seuraus. Ja, jos yksilöllä on rahkeita päästä sisäiseen tasapainoon ja nähdä kokonaisuuksia, niin myös omien elämänkriisien juurisyyt alkavat näkyä. Sodat sekä vallanpitäjien aiheuttamat kriisit luovat epäbalanssia kaiken muun luonnollisen kasvun sekä elämänhaasteiden päälle. Ja näin myös oman minuuteen ja identiteettiin saattaa tulla tavallista isompia säröjä tai pahimmassa tapauksessa vaurioita.

Maailmaan aiheutetut kriisit eivät ole luonnollisia ja ne vaikeuttavat ihmisten kykyä käsitellä elämän hienosyisempiä asioita sekä kokonaisuuksia. Ne myös pitkittävät luonnollista paranemisprosessiamme, todellisen alkuperämme tiedostamista ja ymmärtämistä. Niin kuin olen jo aiemmin bloggauksissani maininnut, niin meille yritetään luoda harhaa, jotta emme pääsisi täyteen tietoisuutemme tasoon. Kun olemme oman ihmisyytemme täydessä olemuksessa ja tasapainossa itsemme kanssa – olemme eheitä ja myös vahvoja yksilöinä. Vahvalla yksilöllä ei ole tarvetta pukea naamaria… Eheänä uskaltaa olla oma itsensä, sillä ihminen on hyväksynyt itsensä eikä tarvitse alituiseen hyväksyntää ja huomiota ulkopuoleltaan.

Miten sitten sisäisen identiteetin voi omaksua ja ottaa käytäntöön? Kysehän ei ole mistään ydinfysiikasta vaan itseasiassa erittäin luonnollisesta asiasta, jonka tekee monimutkaiseksi yhteiskuntamme ja maailmamme erillisyys sekä mieleemme koodatut  sekä ulkoaopitut kaavat. Ulkoinen erillisyys luo sisäistä erillisyyttä. Erillisyys on maailmassa vallitsevan dissonanssin juurisyy. Kun ihmiset saadaan vastakkain toistensa kanssa ja pelkäämään toisiaan myös sisäiset identiteetit saadaan rakoilemaan. Ei tarvitse kuin hieman perehtyä historiallisiin faktoihin (joita muuten on piilotettu) sekä tutkia erillaisia uskomusjärjestelmiä, niin voi nähdä kuinka pitkään olemme elänneet siinä harhassa, joita muutamat viisaat ovat jo vuosia sitten yrittäneet saada meitä ihmiskuntana ymmärtämään.

Vastakkainasettelu on pahimmillaan psyykkeettä vaihingoittavaa. Me vastaan he on sama kuin minä vastaan sinä ja näin myös peilaamminen alkaa vaikeutua ja empatia kadota. Tällä tavoin psyykkeeseen ilmenevä erillisyys ja hyväksymättömyys synnyttää naamarin nimeltään itseinho. Haluan kuitenkin painottaa sitä, että asioiden tiedostaminen ja oman identiteetin hyväksyminen ei tarkoita sitä, että pitää ryhtyä ”hipiksi” ja kaikkia sekä puitakin halailemaan… Ei suinkaan. Oman identiteetin hyväksyminen ja käytäntöön ottaminen on sitä, että on aito tunteissaan ja osaa kuunnella sitä, mitä itse milloinkin tarvitsee ja mitä ympäristö milloinkin tarvitsee. Se on viisautta, joka vaatii suunattomasti työtä, mutta on samalla hyvin yksinkertaista.

Yksilön identiteetti koostuu monesta eri tasosta, ulottuvuudesta, aspektista, joista syntyy yhtenäinen kokonaisuus – ihmisen persoona; minuus. Usein vaikeinta oman identiteetin omaksumisessa on ne aspektit, jotka syystä tai toisesta ovat joko tietoisesti yksilön tai ympäristön toimesta tukahdutettu tavalla tai toisella. Nämä piilotetut osat omaa itseä ovat usein jollakin tavalla negatiiviseksi koettuja tai varjossa olevia osia. Ihminen koostuu useammasta tasosta, joista lähes poikkeuksetta vaietuimmat aspektit ovat tunnekeho ja sielu. Nämä kaksi edellä mainittua ovat ihmisyyden herkimmät ja toisinaan hyvinkin vaikeasti ymmärrettävät ja väärinymmärretyt osat. Ihmismieli kun ei sen vasemman aivopuoliskon ohjaamana ymmärrä asioita ilman lokerointia. Hirmu helposti ajatellaan, että jokin on hyvä tai paha, musta tai valkoinen eikä osata ajatella laatikon tuolta puollen ilman vastakkainasettelua.

Omien henkisten ja fyysisten juurien tunteminen (oman sukupuun, verilinjan sekä menneiden elämien tuntemus), ensimmäisen muiston muistiinpalauttaminen ja sitä kautta oman sisäisen lapsen tunnistaminen sekä oman varjon kohtaaminen ohjaa oman sisäisen identiteetin lähteille. Sisäisen identiteetin löytää kuorimalla vaihe kerrallaan elämästään pois kaiken sellaisen, joka on ristiriidassa sisäisen totuuden kanssa ja kaiken, mikä vaikeuttaa kokonaisvaltaista hyvinvointia. Luopumisprosessi tapahtuu askel kerrallaan eikä se tapahdu koskaan yhdessä yössä. Vuorovaikutuksella ja avoimella kommunikaatiolla on todella tärkeä rooli identiteetin omaksumisessa. Kun avaudumme ja voimme puhua luottamuksella elämäntilanteistamme; tunteistamme ja ajatuksistamme annamme itsellemme luvan käsitellä mahdollisia haasteita tietoisesti ja näin myös tehdä oivalluksia.

Muistatko sen hetken, kun olit lapsi ja tepastelit ruohikolla tai hietikolla paljain jaloin tai sen hetken kun kaatosade yllätti ja ilahduit siitä suunnattomasti, kun kastuit läpimäräksi? Sisäinen identiteetti on kuin se olotila, joka syntyy siitä ihanasta vapauden tunteesta, jota lapsena parhaimmillaan kokee… sitä että voi olla paljan jaloin… sitä että voi hengittää vapaasti ja aistia koko olemuksellaan kaikkea sitä mitä on ja mitä ympäristö on. Ympäristö tekee yksilöstä parhaimmillaan tietoisen omista rajoistaan ja mahdollisuuksistaan. Kun tunnistaa rajansa voi tunnistaa oman potentiaalinsa. Rajat useimmiten nähdään ihmissuhteiden kautta – joku suhde (työ-, perhe-, parisuhde jne.) haastaa, vaikka kärsivällisyyttä, fyysisiä rajoja, omaa hyvinvointia jne. Identiteetin omaksuminen on sitä, että voi olla samaan aikaan läsnä, tiedostava, mutta huoleton, sillä mikään haaste tai ympäristön muuttuja ei saa olotilaa järkkymään.

Naamarin riisuminen ja alteregosta luopuminen on vaikeinta silloin, kun on valehdellut itselleen, että on oma itsensä sekä onnellinen, vaikka samaan aikaa on tiennyt jonkin perustavanlaatuisen asian puuttuvan. Silloin, jos jotain uupuu sisäisestä maailmasta, niin silloin voi myös todeta ettei ole oma itsensä. Oman identiteetin muistaminen ja omaksuminen tekee eheän olon. Ja vaikka olisikin jokin kriisi päällä, niin aina hetkittäin kokee pakahtuvansa onnesta ja rakkaudesta ilman mitään suurepaa syytä. Kun naamareista luopuu on helpompaa olla itsensä kanssa, vaikka se voi hetkittäin tarkoittaa sitä, että kaikki välittömässä läheisyydessä ja omassa elämässä muuttuu ja vaihtuu… se voi käytännössä olla sitä, että ruokavalio, työpaikka, harrastukset, siviilisääty, ystäväsuhteet yms. ovat muuttuneet. Ja näistä muutoksista huolimatta sisäisessä maailmassa vallitsee aina hetkittäin suunnaton rauha.

Miten sisäisen rauhan sitten saavuttaa? Olemalla uskollinen itselleen. Tekemällä tarvittavia muutoksia omassa elämässä. Muistamalla sen kuka on ja miksi. Sisäinen rauha on vastuunottoa. Ottamalla vastuuta itsestään; vastuuta omasta hyvinvoinnistaan, tunteistaan, ajatuksistaan, päätöksistään ja samalla tekemällä sen mitä pystyy, vaikuttamalla siellä missä pystyy ja vastaanottamalla tarpeen mukaan apua. Vastuunotto voimaannuttaa. Vastuunotto on henkistä aikuisuutta. Ja se on myös samalla sitä, että sallii itsensä tehdä kehnoja valintoja (eli oppia ja kasvaa).

Sisäinen rauha ei ole sitä, että tietää aina kaiken, on aina oikeassa tai osaa aina toimia oikein. Sisäinen rauha on sitä, että on joustava ja kyky omaksua uutta tietoa niin itsestään kuin ympäristöstään. Se on myös olotila, joka vaan on eikä sitä tarvi pakottaa, mutta se täytyy raivata. Sisäinen rauha on kuuntelemista ja kuulemista. Oman identiteetin, kun löytää voi ohjautua entistä vahvemmin omasta johdatuksestaan käsin. Tällöin yksilö tietää toimia ja olla toimimatta, silloin kun on tarpeen ja ”virheen” sattuessa löytää mahdollisuuksia hyvittää ja korjata toimintansa seurauksia. Sisäisen rauhan löytää parhaimmillaan silloin, kun vain on tai puuhastelee niiden askareiden parissa joista nauttii ja joista oppii… toiselle se voi olla meditaatiota toiselle se voi olla puhdasta lapsenomaista iloa, joka ei ole pakotettua ja jonne ei tarvitse paeta.  Ja kun on oma aito itsensä, sisäisessä maailmassa löytyy tasapainopiste sisäisen ja ulkoisenkin taistelun aikana.

Aito elämänilo on läsnä siellä, missä sisäinen rauha vallitsee olosuhteista huolimatta. Välillä elämä haastaa, mutta samalla mahdollistaa uusia oivalluksia ja kasvua. Sisäinen rauha on sielun, mielen, tunteiden, kehon ja hengen kulminaatiopiste, joka antaa ulkomaailmalle luvan olla läsnä ja vuorovaikuttaa sopivissa annoksissa. Se on kyky, aitous ja viisaus, missä kaikki on mahdollista ja missä on samaan aikaan terveet rajat. Sisäinen rauha on aitoa silloin, kun on rehellinen itselleen ja uskaltaa olla sitä mitä on sekä näyttää maailmalle omat todelliset kasvonsa. Ihmisen todelliset kasvot ovat kokonaisuus, jossa vierailee niin näkyvä kuin näkymätön maailma sekä menneisyys kuin nykyhetki. Yksilöt luovat maailman. Yksilöt tekevät maailmasta sen, mitä se on. Onkohan maailma valmis näkemään yksilöiden todelliset identiteetit? Vai mitä mieltä olet näin vuoden 2017 loppumetreillä? Onkohan maailma jo valmis näkemään todelliset kasvonsa? Ollaanko me pikkuhiljaan valmiita sille aitoudelle, tasapainolle sekä rauhalle, joka on käsissämme – ulottuvillamme?

-Maindo

 

%s Maindo Andem

Scroll To Top