Olet tässä: Etusivu / Elämäntapa ja inspiraatio / Voimaannuttavaa stailausta ja pilotoinnin lopputuotoksia
Voimaannuttavaa stailausta ja pilotoinnin lopputuotoksia

Voimaannuttavaa stailausta ja pilotoinnin lopputuotoksia

Pilotoin pari kuukautta sitten uutta palvelukonseptiani. Pilotointiin haettiin miehiä ja naisia, joille tehtiin stailaus lyheyn kyselyn pohjalta. Malleille valittu juhlatyyli kuvattiin ja lopuksi jokainen malli sai valita muutamasta vaihtoehdosta kuvan,  jonka pohjalta tehtiin mietelmä kyselyvastauksia hyödyntäen. Aikataulusta sekä pilotoinnin luonteesta johtuen kokeilin palvelukonseptin luontoa ääritilanteessa, joka oli se, että yhden naisen voimin työstin konseptin alusta loppuun stailaten ja kuvaten kaikki 7 mallia 14 tunnin aikana yksiössäni.

Pilotointi oli kerrassaan upea kokemus, josta opin paljon paitsi itsestäni myös työstäni sekä siitä kuinka tärkeää yhteistyö on. Tiedän mm. että jatkossa käytän ammattivalokuvaajia,  jotta voin keskityä omaa osaamisalueeseeni.  Toisaalta oli mukava haastaa itsensä epämukavuusalueelle. Olen tyytyväinen ja se mikä ihaninta, niin palautteen mukaan ovat myös pilotointiin osallistuneet. Alla on ihanan ja loppujenlopuksi kolme viikkoa kestäneen pilotointijakson lopputulos.

 

HERKKYYS ON VAHVUUTTA

Herkkyys on vahvuutta tietää hän sen.
Selättänyt tuo ihanainen on haasteita monia tiellänsä kohti unelmien.
Rakkautta ja lämpöä hän suurta sisällänsä kantaa.
Monille lohtua ja iloa arjessaan hän antaa.
Kaunis on nainen tuo lempeä ja sensuelli.
Kiitollisena häntä elämän rikkaudet ja arjen ilot hellii.
Kohti muutosta hän nyt suunnistaa.
Ja kun ympyrä sulkeutua saa;
hän haaveensa vastaanottaa.

Modelling by Hanna Repo MUAH, Photo & Style by Maindo Andem (Dress from Studio25 Kamppi,  Accessories from Companys Kamppi & Shoes from Upper Street)

Modelling by Hanna Repo
MUAH, Photo, Style &  Poem by Maindo Andem
(Dress from Studio25 Kamppi, Accessories from Companys Kamppi & Shoes from Upper Street)

 

SULOSOINTU

Melodia kantautuu kauas ja sydämiin rantautuu.

Valkoisten ja mustien lyönnit musiikiksi muuttuvat.

Punaiset suortuvat vapaana valuvat liikkuvat kauniin sulottaren harteilla.

Raikas kuin keväinen tuulahdus on sointu annetun lahjan.

Elämää rakastavana ja lämpöä ympärilleen luovana on maailmaa hellivä tahtotila hällä.

Aurinkoa rakastava, naurua pitelemätön on elämän hilpeyttä täynnä –

iloiten hän tulevaisuuttaan tähyillen saattaa soinnut korviin kuuleviin.

Rantautuu sydämiin melodia se kauas kantautuva.

Sulottaren kauniin harteille, kun punaiset suortuvat vapaana liikkuvat valuvat.

Modelling by Karkki Puustinen MUAH, Photo & Style by Maindo Andem (Dress from Studio25 Kamppi, bracelets & hairband from Companys Kamppi, earrings from St. Malandra & Shoes from Upper Street)

Modelling by Karkki Puustinen
MUAH, Photo,  Style &  Poem by Maindo Andem
(Dress from Studio25 Kamppi, Bracelets & Hairband from Companys Kamppi, Earrings from St. Malandra & Shoes from Upper Street)

 

PELOTTOMASTI RAKASTAVA

Kaikki uusi, raikas ja makea – se kiehtoo vahvaa naista itsenäistä.

Ei ole pelkoa kohdata tuntematon, kun rohkeus on sisäistä.

Tasapainon saavuttaen ja rakkaudelle antautuen –

vastassa seikkailut monet ovat elämän.

Paljon koettu ja nähty on.

Ja vielä kiehtoo häntä se tuntematon.

Moneksi hänestä on, kun sensuellia tarmoa riittää.

Kaunis herkkyys sisäinen ulkoisista haasteista menneistä kiittää.

Tulinen, mutta lempeä katse viestii pelottomuutta.

Rakkautta uskaltaa hän syleillä ja nyt sille antautua.

Modelling by Niina Hakkola MUAH, Photo & Style by Maindo Andem (Dress from Studio25 Kamppi &  Accessories from Companys Kamppi)

Modelling by Niina Hakkola
MUAH, Photo, Style &  Poem by Maindo Andem
(Dress from Studio25 Kamppi & Accessories from Companys Kamppi)

 

VIENO HYMY JA SÄIHKYVÄT SILMÄT

Suu vienoon hymyyn taittuu.

Silmät säihkyvät tulevaisuuden haavetta ajatellessa.

Iso talo lapsuuden maisemissa maalla – siinä haave iloa antamaan.

Vaaleaa hipiää nyt ikuistaa linssi ja saattaa kauneuden myös muiden ihasteltavaksi.

Tiedäthän, että upea olet.

Ei siihen paljon tarvitse sanoja.

Elämässä ilon aiheita on useita.

Ja niistä monista – pienien ja suurempien askeleiden tepastelu on juuri nyt parasta.

Elämän syleilyt ja hempeilyt.

Katse tulevaisuuteen tähystää. Suu vienoon hymyyn taittuu.

Säihkyvät silmät teräksen siniset.

Modelling by Sari Salminen MUAH, Photo & Style by Maindo Andem (Dress from Studio25 Kamppi,  Accessories from Companys Kamppi & Shoes from Upper Street)

Modelling by Sari Salminen
MUAH, Photo, Style & Poem by Maindo Andem
(Dress from Studio25 Kamppi, Accessories from Companys Kamppi & Shoes from Upper Street)

 

KATSE KUIN NUOREN JAMES DEANIN

Pehmeä maskuliini.

Katse kuin nuoren James Deanin.

Poikamaisuus tuo pehmeyden.

Rusettia suoristaa, ryhtiänsä kohentaa, kurkkuaan selvittää ja sanoo sen.

Totuus tulee suusta tietämättään.

Näkee hän syvälle toisten sisimpään.

Voitto haasteista ja peloista.

Kiiretön on arki.

Olemista leppoista.

Kasvot rentoutuvat, hengitys tasaantuu.

Ihanaa oleiluun ja tekemiseen päivät jalostuvat,

samalla kun ikää karttuu.

Henkisestä pääomasta hän vaurastuu.

Kokemuksistaan tulee hän antamaan ja jotain korvaamatonta jakamaan.

Tietää hän tietämättään jo paljon,

tuo pehmeä maskuliini.

Modelling by Erno Penttinen  MUAH, Photo & Style by Maindo Andem (Bowtie photo prop & Rest of the outfit from Studio25 Kamppi)

Modelling by Erno Penttinen
MUAH, Photo, Style & Poem by Maindo Andem
(Bowtie photo prop & Rest of the outfit from Studio25 Kamppi)

 

BOHEEMI KAUNOTAR

Boheemi kaunotar istuu taljalla ihaillen rakastaan.
Boheemi kaunotar kurkkaa kauniisti pää kallellaan.
Hymyilee rakkaalleen – raikaa sointu iloinen.

Boheemi kaunotar on oppinut itseään rakastamaan.
Boheemi kaunotar on löytänyt tavan itseään toteuttaa.
Ihana on elämä auvoinen ja rakas suloinen.
Boheemi kaunotar arvojaan vaalien haluaa jakaa osaamistaan.
Boheemi kaunotar tietää mitä kohden pyrkii ja mitä haluaa.
Unelmat ne pienet arkiset ja suuret juhlavat.
Boheemi kaunotar ääneen tuumaa –

”Elämä on ihanaa.”

Modelling by Pirre Viljanen  MUAH, Photo & Style by Maindo Andem (Dress from Studio25 Kamppi & Accessories from Companys Kamppi)

Modelling by Pirre Viljanen
MUAH, Photo, Style & Photo by Maindo Andem
(Dress from Studio25 Kamppi & Accessories from Companys Kamppi)

 

SENSUELLI SULOKUUS

Viilentyvään iltaan tähyilee kauniit maailmankaikkeuden kuvastajat.

Tähdet tuikkivat orastavassa kaamoksessa.

Tyytyväisenä saavuttamaansa.

Innostus valtaisa vapautuu luovuutena hetkessä kauniissa yhdessä, toisessa ja kolmannessa.

Syvä hengenveto.
Sensuellin sulokkuus.

Sydän lämmin sykkii hartaasti.
Liikkeen toisensa jälkeen vaihtaa sulavasti.

Innostus valtaisa vapautuu luovuutena hetkessä kauniissa yhdessä ja toisessa ja kolmannessa.

Tuntematonta pelkäämättömäksi menneisyys on koulinut.
Pienien ja suurien ihmeiden aika saa ilon valloilleen
Matkustelu sydäntä lähellä.
Tyytyväinen huokaus.
Uudet seikkailut avartavat taaten muistoja lukuisia.

Kämmen silittää heleää hipiää.
Rakkaassa syleilyssä kuuluvat sanat äänettömät.
Sarastavaan aamuun tähyilee kauniit maailmankaikkeuden kuvastajat.

Modelling by Anne Liljendahl MUAH, Photo & Style by Maindo Andem (Dress from Studio25 Kamppi & Earrings from St.  Malandra)

Modelling by Anne Liljendahl
MUAH, Photo, Style & Poem by Maindo Andem
(Dress from Studio25 Kamppi & Accessories from St. Malandra)

 

Haluan kiittää ihania malleja – olette upeita ja kiitos siitä, että olitte mahdollistamassa tämän uuden palvelun luomistyötä <3. Suurkiitos myös loistaville yhteistyötahoille: Studio25:lle vaatteista, Companysille ja St. Malandralle koruista sekä Alejandro Lorenzolle kuvaustaitojen petrauksesta (mitä saan kyllä vielä vuosiakausia harjoitella ;)) sekä Ricardo Santosia hyvistä vinkeistä ja kuvaustaustojen lainaamisesta.

Mikäli sinua rakas lukija kiehtoo palveluni, niin ota ihmeessä yhteyttä. Lisätietoa voimaannuttavasta stailauksesta löydät mm. artikkelistani ”Voimaa ja itsevarmuutta omasta tyylistä” . Lisäksi kaikki tämän artikkelin sisältämät sekä muut julkaisemani mietelmät ovat luettavissa osoitteesta: http://kokoelmaajatuksia.blogspot.com.

-Maindo <3

%s Maindo Andem

Scroll To Top