Elämä opettaa
-
Uusi Kohdatuksi -palvelu saatavilla
Viime kuun lopussa käynnistyi Youngii Oy:n uusi palvelu. Kohdatuksi on matalankynnyksen keskusteluapu, josta on apua erilaisiin elämäntilanteisiin ja haasteisiin. Palvelu on niille myös erityisesti, jotka kaipaavat läsnäolevaa kuulevaa korvaa ja kokevat, ettei ole ketään, jolle puhua. Ammattiavun lisäksi tarjolla siis kohtaamista ja vertaistukea erilaisista elämänhaasteista selvinneeltä ihmiseltä ihmiselle. Oli kyseessä mikä tahansa sosiaalinen ongelma tai elämän haaste – täällä ollaan. Ja toki saa soittaa ihan vaan, kun kaipaa juttuseuraa. Lisätietoja saat siis osoitteesta www.youngii.fi ja Facebookista yrityksen profiilista. -Maindo
- Elämä opettaa, Henkinen kasvu ja itsetuntemus, Ihmisyys ja ihmissuhteet, Kehollisuus, Mieli, Oman potentiaalin valjastaminen, Sielu ja johdatus, Tunteet
Tämän hetken pohdintoja surun voimasta, rakkaudesta ja elämästä
Surun kokeminen ei ole koskaan ollut minulle vaikeaa. Lähinnä se tuska ja ne tuhannet luopumiset, joita suruni taakse on kätkeytynyt ovat olleet välillä todella vaikeita. Jatkuva pettymys ympäristön välinpitämättömyyteen ja petetyksi tulemisen kokemukset ovat olleet suurimmat tunnelukkoni aiheuttajat. Noin 10 vuotta sitten luottamukseni vietiin lopullisesti ja askel askeleelta olen joutunut rakentamaan luottamustani takaisin… välillä epäonnistuen. Maailmankaikkeuteen luottamukseni on kuitenkin ollut vankkumaton ja vaikka toivoa pidän yllä, ihmisiin ei niinkään. Jälkimmäinen siitä syystä, että meille kaikille on annettu myös vapaatahto olla kunnioittamatta ykseyden ja maailmankaikkeuden perimmäisiä lakeja. Kuulostan varmasti nyt ylimieliseltä ja kaikkitietävältä, niin kuin toisinaan osa haluaa ymmärtää minun tarkoittavan sanoillani muuta kuin oikeasti tarkoitan. Tiedän ettei maailmankuvat aina kohtaa…
-
Kohoava läsnäolo
Ajattelematon ajattelija ihasteli talvisen aamupäivän valaisemaa päivänkehrää. Hän pohdiskeli Syntymätöntä syntymää ja elämää, jonka he olisivat voineet pienelle liljalle tarjota. Hetken ajattelijan mieli painui maahan, sillä hän tiesi vielä surevansa tuota lähimenneisyyden menetystä ja siitä seuranneita vaikeuksia. Talvi oli kuitenkin edessä, kuten myös monet ihanat mahdollisuudet sekä uusi alku, joka jo odotti ajattelijaa ja tämän rakasta. Ajattelematon ajattelija hengitti syvään sisään ja laski neljään ja puhalsi ulos kuuteen laskien, kuten eräs viisas oli opettanut apeutta ja stressiä helpottamaan. Ajattelija antoi itsellensä hetken tilaa olla hiljaisuudessa ja hengittää elämää, puhtaan luonnon raikkautta ja maailmankaikkeuden parantavia atomeita itseensä. Pian hänen mielensä kohosi läsnäoloon ja hänen olemuksensa palasi ihastelemaan näkemäänsä kauneutta. Hän herkistyi.…
- Elämä opettaa, Elämäntapa ja inspiraatio, Henkinen kasvu ja itsetuntemus, Ihmisyys ja ihmissuhteet, Oman potentiaalin valjastaminen
Saatavilla voimavara- ja ratkaisukeskeistä keskusteluapua
Tarjoan nyt matalan kynnyksen voimavara- ja ratkaisukeskeistä keskusteluapu- palvelua. Tässä vuorovaikutuksellisessa palvelussa on tarkoitus etsiä ja löytää sinulle elämäntilanteesi tueksi ja tulevaa varten itsellesi sopivat työkalut, joilla jaksat kohdata elämän muuttuvia tilanteita paremmin omia tarpeitasi unohtamatta. Työkalut voivat liittyä esim. arjenhallinnan ja -järjestelyn, ihmissuhteiden ylläpitämisen, stressin hallinnan ja lievityksen sekä tunnetyöskentelyn haasteisiin. Palvelun vuorovaikutuksellinen kohtaaminen tapahtuu etäyhteyden kautta joko WhatsApp, Zoom ja Teams-sovelluksien kautta tai puhelimitse. Lisätietoja ja ajanvaraukset voit tehdä lähettämällä sähköpostia osoitteeseen info.youngii@gmail.com tai lähettämällä WhatsApp viestiä numeroon 050 390 2299. Palvelun hinta on 45 euroa/tunti (sisältäen alv. 24 %). Oikeudet mahdollisiin muutoksiin pidätetään. –Maindo / Intuitiivinen hoitaja, lastenohjaaja ja ammattijärjestäjä sekä sosionomi- ja nepsy-valmentaja -opiskelija
-
Luottamus ja irtipäästäminen
Minne meninkin, seurasi Epäilys kannoillani. Käännyin katsomaan taakseni ja siellä se seisoin tummissa vaatteissaan. Edessäni olevat Toivo ja Valo vaihtoivat paikkaa ja yrittivät jälleen kiinnittää huomiotani iloisilla naurahduksillaan. Hetkittäin Pelko yllätti ja Epäilys alkoi puhua kovemmalla äänellä. Heidän läsnäolonsa saivat minut värisemään kylmyydestä. Äskettäin edessäni seisonut Valo oli nyt kadonnut. Seisoin pimeässä, vedin ylläni olevan takin tiukemmin kehoani vasten ja saatoin kuulla Epäilyksen nyt nauravan. Sen nauru oli ivallinen ja kuulosti korppikotkien rääkymiseltä. Sitten polvistuin ja rukoilin. Epäilys ei sietänyt vahvaa uskoa ja varsinkaan rukoilemista, koska juuri silloin Toivo lähestyi minua ja otti kädestäni kiinni. Valokin tuli hetkeksi vierelleni ja otti kiinni hartioistani yrittäen nostaa minut polviltani. Nyt puolestaan Pelko…
-
EKSJUU-PODCAST EPISODI 23
Pohdintoja menetyksistä ja siitä miten kokemukset muuttuvat voimavaroiksi Kuuntele episodi klikkaamalla tätä linkkiä tai yllä olevaa kuvaa. Tässä episodissa Eksoottinen Juntti Universumista pohtii ihan vaan hetkessä ollen sitä miten tietynlaiset ja hyvin ikävätkin kokemukset sekä menetykset voivat pukeutua voimavaroiksi ja samalla valottaa yksilön elämässä niitä asioita ja tilanteita, jotka ovat hyvin ja joista voi olla kiitollinen uusia näkökulmia löytäen. Löydät podcastin aiemmat episodit täältä. -Maindo
- Elämä opettaa, Elämäntapa ja inspiraatio, Henkinen kasvu ja itsetuntemus, Ihmisyys ja ihmissuhteet, Oman potentiaalin valjastaminen, Tunteet
Kesäkuisen viikon oppi
Usko itseesi.Olet se, joka tiedät olevasi.Kaikki asiat järjestyvät eduksesi.Usko ihmeisiin.Rakasta.Rakasta itseäsi ja kiedo ympäristösi rakkautesi syleilyyn.Elämä on sielun matkaa; oppikoulu ja kaunis sellainen. -Maindo Ps. Tämänkin mietelmän löydät muiden Ajattelemattoman ajattelijan luomuksien joukosta osoitteessa https://kokoelmaajatuksia.blogspot.com. Tsekkaa rtikkelini sielukumppanuudesta löydät osoitteesta https://www.maindo.fi/?s=sielunkumppani ja artikkelini anteeksiantamisesta täältä: https://www.maindo.fi/ajatuksia-anteeksiantamisen-taidosta-ja-itsensa-rakastamisesta.
- Eheämmäksi, Elämä opettaa, Elämäntapa ja inspiraatio, Henkinen kasvu ja itsetuntemus, Mietelmät, Oman potentiaalin valjastaminen
Elon virrassa
Turkoosin laguunin rantaviivan hiekanjyviä tähyillen herkkä, mutta vahva voima aaltojen liikkeitä todistaa.Pirtyy hietaan kaukaisuudesta menneisyys muistoja tuoden.Läsnäolo – hetken tulevaisuudessa toivo. Itseään menettämättä antautuu liikkeen vietäväksi.Pauhu meren viestin välittää.Jokaista hiekkaan piirtynyttä viivaa seuraa alatitoinen ja kolmas ja ikuisuus.Epävarmus kaikkoaa ymmärryksen myötä. Ei mitään niin kaunista kuin loputtomiin ehtymätön jatkuvuus.Tähtipölyn synnyttämän todistaessa sielunsa autuasta kuolemattomuutta.Sinisen laguunin rantaan alati syntyvää muutosta hyväillen;jatkaa matkaansa elon virrassa eheä. -Maindo Ps. tämän ja muut Ajattelemattoman ajattelijan mietelmät löydät osoitteesta https://kokoelmaajatuksia.blogspot.com.
-
EKSJUU -tuotteet nyt saatavilla
Olen luonut muutamia EKSJUU -tuotteita kannustaakseni jokaista keskittymään omien prosessien omistamiseen ja kantamaan vastuuta elämästään. OMISTA KRÄPPISI -kokoelman löydät nyt early bird hintaa täältä. Saat kassalla 10 % -alennuksen EARLYBIRD -koodilla (koodi löytyy ja kopioituu verkkokaupassa myös klikkaamalla banneria). Tässä vielä kuvin pari esimerkkituotetta: -Maindo aka Eksoottinen Juntti Universumista Ps. ❤️