Levottomat jalat ja rauha
Illan hämärtyessä se lymyili ja saatoin lähes nähdä miten se ivallisesti hymyili. Nappasi kiinni aatteisiini eikä meinannut irti päästää vaikka käskin. Nousin ylös levoltani ja ristin kädet rukoillen Jumalaani. Miksei rauhaa saa herkkä, vaikka kuinka paljon on tehnyt työtä pään ja sydämen lisäksi myös selkä.
Siinä samasssa sen oivalsin mielihän sen kaiken aiheutti ja mahakin se niin kovasti kurnutti, kun aatokset päässä valtoimenaan myllersi. Keittiöönhän siis sitä oli nyt syytä suunnata, kun niin oiva syykin oli jouluherkkuja suuhunsa poimia. Nousin vuoteestani ja lukuvalon sytytin. Kirjoitin ylös ajatukseni ja tunteeni. Töppöset heitin jalkaani. Voi miten mukavasti pehmeä villa lämmitti levottomia jalkojani.
Mietteistäni johonkin rapinaan havahduin ja suuntasin kohti keittiötä. Valon sytytin ja samassa näin häikäisevän ilmiön. Siinä itse hän seisoi muki kourassa ja piparkakkutalon rippeet suussa. Mitään en sanomaan ehtinyt, vaan leukapielet ammollaan seisoin ja pakko oli silmiäkin vähän hieroa.
Lähtiessään huikkas hän: ”Hyvää joulua vaan sulle kans rakas lapseni. Sinua jo toven odotin. Niin että, kyllä ne levottomat jalat kyytiä saa, kun niille vähän maailmaa näyttää uskaltaa”. Silmää hän vinkkasi ja pusun poskelleni muiskautti. Nauruun lämpimään havahduin. Heräsin aamulla hymyssä suin. Ikkunasta ulos katsoin ja huomasin jotain merkittävää. Valkoiseen huntuun painautuneet olivat jäljet, jotka veivät pohjoisen lisäksi etelään, länteen ja itään.
-Maindo <3
Alkuperäinen teksti osoitteesta:
