Lilja ja myötätuuli
Kesän lempeä myötätuuli
kävi hetken hento kosketus
ilmaisi mahdollisuudesta pienen elämän
voima suuri sisällään.
Niin kaunis suven lahja syntymätön
viestin kertoi alusta;
uuden tarinan ja matkan –
elämän mittaisesta toiveesta.
Vaan ei alku kesäinen
myötätuulenkaan tuomana
henkäystään ensimmäistä kokenut.
Syntymätöntä loppuun kannattanut ei
luonto suuri eikä vahvistuvat juuret.
Niin, elo lakkasi elävien keskellä
hiipuen kuiskauksen lailla
mukanaan kuitenkin kauniin viestin tuoden
eilisen onnen usvan hunnun alle kätkeytyen.
Uuteen ehtoon käyden askel kevyt
vaikkakin vastatuulen saattelemana.
Kas pisaroissa vetten löytyy muoto uudenlainen
ja suudelma on lämmin hiljaisuudessa.
Kertoo kokemus elämänvoimasta
ja orastavasta elon mahdollisuudesta tulevassa.
Näin iäti palavan ja virtaavan yläjuoksun
kohdatessa valmiin reitin
syntyvä jälleenkohtaaminen vahvemmaksi taottu on.
Ja myötätuulessa pienessäkin
saa elollinen ja hänen tarinansa nähdä päivänvalon.
Ja kukkia saa lilja kaunis maaperässä suotuisassa
myös hallan ja kaamoksen aikana.
-Maindo