Surun kokeminen ei ole koskaan ollut minulle vaikeaa. Lähinnä se tuska ja ne tuhannet luopumiset, joita suruni taakse on kätkeytynyt ovat olleet välillä todella vaikeita. Jatkuva pettymys ympäristön välinpitämättömyyteen ja petetyksi tulemisen kokemukset ovat olleet suurimmat tunnelukkoni aiheuttajat. Noin 10 vuotta sitten luottamukseni vietiin lopullisesti ja askel askeleelta olen joutunut rakentamaan luottamustani takaisin… välillä epäonnistuen. Maailmankaikkeuteen luottamukseni on kuitenkin ollut vankkumaton ja vaikka toivoa pidän yllä, ihmisiin ei niinkään. Jälkimmäinen siitä syystä, että meille kaikille on annettu myös vapaatahto olla kunnioittamatta ykseyden ja maailmankaikkeuden perimmäisiä lakeja. Kuulostan varmasti nyt ylimieliseltä ja kaikkitietävältä, niin kuin toisinaan osa haluaa ymmärtää minun tarkoittavan sanoillani muuta kuin oikeasti tarkoitan. Tiedän ettei maailmankuvat aina kohtaa…