• Elämä opettaa,  Henkinen kasvu ja itsetuntemus,  Ihmisyys ja ihmissuhteet,  Kehollisuus,  Mieli,  Oman potentiaalin valjastaminen,  Sielu ja johdatus,  Tunteet

    Tämän hetken pohdintoja surun voimasta, rakkaudesta ja elämästä

    Surun kokeminen ei ole koskaan ollut minulle vaikeaa. Lähinnä se tuska ja ne tuhannet luopumiset, joita suruni taakse on kätkeytynyt ovat olleet välillä todella vaikeita. Jatkuva pettymys ympäristön välinpitämättömyyteen ja petetyksi tulemisen kokemukset ovat olleet suurimmat tunnelukkoni aiheuttajat. Noin 10 vuotta sitten luottamukseni vietiin lopullisesti ja askel askeleelta olen joutunut rakentamaan luottamustani takaisin… välillä epäonnistuen. Maailmankaikkeuteen luottamukseni on kuitenkin ollut vankkumaton ja vaikka toivoa pidän yllä, ihmisiin ei niinkään. Jälkimmäinen siitä syystä, että meille kaikille on annettu myös vapaatahto olla kunnioittamatta ykseyden ja maailmankaikkeuden perimmäisiä lakeja. Kuulostan varmasti nyt ylimieliseltä ja kaikkitietävältä, niin kuin toisinaan osa haluaa ymmärtää minun tarkoittavan sanoillani muuta kuin oikeasti tarkoitan. Tiedän ettei maailmankuvat aina kohtaa…

    Kommentit pois päältä artikkelissa Tämän hetken pohdintoja surun voimasta, rakkaudesta ja elämästä
  • Eheämmäksi,  Elämä opettaa,  Elämäntapa ja inspiraatio,  Henkinen kasvu ja itsetuntemus,  Mietelmät,  Oman potentiaalin valjastaminen

    Elon virrassa

    Turkoosin laguunin rantaviivan hiekanjyviä tähyillen herkkä, mutta vahva voima aaltojen liikkeitä todistaa.Pirtyy hietaan kaukaisuudesta menneisyys muistoja tuoden.Läsnäolo – hetken tulevaisuudessa toivo. Itseään menettämättä antautuu liikkeen vietäväksi.Pauhu meren viestin välittää.Jokaista hiekkaan piirtynyttä viivaa seuraa alatitoinen ja kolmas ja ikuisuus.Epävarmus kaikkoaa ymmärryksen myötä. Ei mitään niin kaunista kuin loputtomiin ehtymätön jatkuvuus.Tähtipölyn synnyttämän todistaessa sielunsa autuasta kuolemattomuutta.Sinisen laguunin rantaan alati syntyvää muutosta hyväillen;jatkaa matkaansa elon virrassa eheä. -Maindo Ps. tämän ja muut Ajattelemattoman ajattelijan mietelmät löydät osoitteesta https://kokoelmaajatuksia.blogspot.com.

    Kommentit pois päältä artikkelissa Elon virrassa
  • Henkinen kasvu ja itsetuntemus,  Ihmisyys ja ihmissuhteet,  Kehollisuus,  Mieli,  Sielu ja johdatus,  Tunteet

    Pohdintoja menneisyyden putsaamisesta ja sisäisen lapsen eheyttämisestä

    Olemme käyneet jo pidemmän ajan läpi puhdistusprosessia niin kollektiivisesti kuin yksilötasolla. Vastikään päättyi aika merkittävä vaihe ihmiskunnan kehityksessä. Jokainen, jonka tietoisuus on laajentunut käsittämään uusia taajuuksia voi vahvistaa, että on ollut aikamoinen 7 vuoden rypäys yhtä turbulenttista initaatiota ja historian prosessointia. Initaatioiden tarkoitus on puhdistaa pois kaikki sellainen, joka ei tue yksilön ja sitä kautta ympäristön kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä poistaa kaikki sellainen, mikä seisoo aidon rakkauden tiellä. Olemme jokainen nyt sellaisessa pisteessä, missä voimme tietoisesti sanoa hyvästi kaikelle, mikä estää niin itsemme, rakkaittemme kuin koko maailmamme hyvinvointia. Siihen tarvitaan vaan puhdas päätös. Päätös irtipäästämisestä ja siitä, että vapautamme itsemme menneisyyden otteesta ja historian toistamisesta. Kollektiivin sisäinen lapsi eheytetään yksilötasolta lähtien.…

    Kommentit pois päältä artikkelissa Pohdintoja menneisyyden putsaamisesta ja sisäisen lapsen eheyttämisestä
  • Henkinen kasvu ja itsetuntemus,  Ihmisyys ja ihmissuhteet

    Ajatuksia anteeksiantamisen taidosta ja itsensä rakastamisesta

    Elämän suurella areenalla emme aina onnistu elämään korkeimman potentiaalimme mukaisesti ja tällöin saatamme ilmentää tiedostamattamme jotain ei-toivottua. Useimmiten, jos ja kun ihminen taistelee tasapainottomuuden ja tasapainon välimaastossa hänen ymäristön lähettämät epätasapainon signaalit voimistuvat. Tämän tarkoituksena on johdattaa meidät tasapainoa kohti ja päästämään irti sellaisista asioista, jotka eivät enää toimi elämässämme, eivätkä palvele korkeinta parasta elämässämme. Jouduin tässä pari kuukautta sitten läheisen ihmisen kanssa tilanteeseen, jossa en koskaan aiemmin olisi voinut kuvitella olevani. Tilanne on mennyt sellaiseksi, että emme voi palata suhteessamme siihen, missä aiemmin olimme. Tilanne vaatii anteeksiantamista ja sitä kautta irtipäästämistä. Mutta mitä, kun huomaakin olevansa tilanteessa, jossa ei voikaan antaa anteeksi? Olen pohtinut jo useita viikkoja anteeksiantamisen teemaa.…

    Kommentit pois päältä artikkelissa Ajatuksia anteeksiantamisen taidosta ja itsensä rakastamisesta
  • Henkinen kasvu ja itsetuntemus,  Ihmisyys ja ihmissuhteet

    Luottamus ja irtipäästäminen

    Otin intuitiivisen energiahoitamisen kurssin lopputyön aihealueeksi tarkastella omaa suhdettani luottamukseen ja irtipäästämiseen. Aihe kumpusi vahvasti sieluni syövereistä ja huomasin jälkikäteen käsitelleeni aihealuetta aiemminkin. Olen nimittäin nyt parin kuukauden ajan tehnyt ääninauhoja aina hetkittäin mieltäni askarruttavista asioista. Suurimmat oppiläksyni tässä elämässä liittyvät kahteen ärrään eli rahaan ja rakkauteen, jotka noin yleisesti kulkevat käsi kädessä ja molemmat omaavat omanlaisensa energian sekä ovat eri tavoin myös konkretisoitavissa. Tosin raha tunnetaan hyvin pitkälti sen setelimäisessä tai kolikkomaisessa muodossaan. Rahasta kuitenkin kirjoittelen lisää vielä myöhemmin, joten nyt takaisin aiheeseen. Hetkittäin kovinkin analyyttisenä ihmisenä olen pohtinut paljon, mistä luottamus kumpuaa ja mitä se oikeastaan on. Oivalsin jonkin aikaa sitten, että luottamus on tietoa ja mielenrauhaa. Luottamus…

    Kommentit pois päältä artikkelissa Luottamus ja irtipäästäminen