Ajattelematon ajattelija ihasteli talvisen aamupäivän valaisemaa päivänkehrää.  Hän pohdiskeli Syntymätöntä syntymää ja elämää, jonka he olisivat voineet pienelle liljalle tarjota. Hetken ajattelijan mieli painui maahan, sillä hän tiesi vielä surevansa tuota lähimenneisyyden menetystä ja siitä seuranneita vaikeuksia. Talvi oli kuitenkin edessä, kuten myös monet ihanat mahdollisuudet sekä uusi alku, joka jo odotti ajattelijaa ja tämän rakasta.  Ajattelematon ajattelija hengitti syvään sisään ja laski neljään ja puhalsi ulos kuuteen laskien, kuten eräs viisas oli opettanut apeutta ja stressiä helpottamaan.  Ajattelija antoi itsellensä hetken tilaa olla hiljaisuudessa ja hengittää elämää, puhtaan luonnon raikkautta ja maailmankaikkeuden parantavia atomeita itseensä.  Pian hänen mielensä kohosi läsnäoloon ja hänen olemuksensa palasi ihastelemaan näkemäänsä kauneutta.  Hän herkistyi.…